tiistai 7. huhtikuuta 2015

TK1 - Mango on todellinen tokoafgaani!

Maaliskuun 22. päivänä osallistuimme Mangon kanssa kuudenteen toko-kokeeseen. Koe oli kotihallissamme Racinel-areenalla (HSKH:n halli Ojangossa) ja tuomarina toimi "vanha tuttu" Harri Laisi. Vanha tuttu siksi, että tämä oli meillä peräti kolmas koe tällä tuomarilla, joka ahkerasti tuomaroi itäisellä suunnalla. 


Heti alkuun luoksepäästävyydessä Mango yllättäin nousi ja väisti tuomaria. Oli kuitenkin rauhallinen ja sai kahdeksikon. Paikkamakuu meni kuin elokuvissa, molemmin puolin oli reippaat kultsusiskokset, mutta Mango nökötti sfinksinä kaksiminuuttisen. Ja meni ekalla alas ja ekalla ylös. Täydellistä!

Kokeessa oli muutettu liikejärjestys, taisi olla sama kuin Porvoossa. Mango vire laski vähän loppua kohti ja vapaana seuraaminen ei ollut kauneinta katsottavaa. Mutta yleisesti teki mukavasti ja saimme 164 pistettä ja ykköstuloksen! Ja kirsikkana kakun päällä tuli vielä TK1-koulutustunnus (kolme ykköstulosta alokasluokasta). Mango on toinen afgaani Suomessa, kun sai kyseisen koulutustunnuksen. Olen niin ylpeä!

Lyhyenä kertauksena Mango tokoilun ALO-kisat:
1) 23.8.2014 HSKH Harri Laisi 144 p. II palkinto

Ensimmäinen koe, tuttu ulkokenttä. Raivokkaasti jännittävä ohjaaja, joka sai koiraparan jäätymään. Hyppy nollaantui, Mango hyppäsi ennen käskyä.

2) 21.9.2014 VKK Marita Packalen 186 p. I palkinto, 3. sija ja KP!
Sahaajankadun kenttä, mutta vanhat treenikaverit järjestämässä, niin rentoutti kivasti ohjaajaa. Mangolla mieletön draivi. Kaikki meni melkoisen nappiin, hyppykin maltettiin odottaa.
3) 6.1.2015 Konala Pipa Pärssinen 149 p. II palkinto
Historiallinen kisa, kolme afgaania! Mangolla kisa ja treenitauko tehnyt hyvää, oli todella reipas ja palkkautui kehuista. Kuvitteli alustan liukkaaksi ja valui luoksetulossa maate ym. pientä, mutta ykköstulos jäi haaveeksi, kun nollasi hypyn varaslähtöllä. Hitsi! Mutta tuomari antoi todella kannustavaa palautetta!
4) 25.1.2015 HSKH Riikka Pulliainen 147 p. II palkinto
Kotihallin kisa, jossa paikkamakuussa pari koiraa irtosi juoksemaan ja Mango lähti poliisina komentamaan. Uusinnassa levoton ja ensimmäisenä koirana en saanut nostettua sen virettä oikein ylös. Perinteinen Mango-suoritus, eli vähän sinne päin, mutta perussiistiä menoa. Tällä kertaa minä nollasin paikkamakuun pysähtymällä. Mutta hyppy meni hyvin!
5) 7.2.2015 PORSK Harri Laisi 167 p. I palkinto
Työvoittona (70 soitettua puhelua ennen kuin pääsin läpi ilmoittautumaan) saatu kisapaikka Porvoosta. Vieras halli, mutta innostus kova. Aika lyhyellä välillä tämäkin kisa. Mango oli ihan loppupäässä, joten aika odotteluksi meni. Ensimmäinen kisa muutetulla liikejärjestyksellä. Ja ykkönen tuli!
6) 22.3.2015 HSKH Harri Laisi 164 p. I palkinto, TK1
Kotikisa, yllä tarinaa. Mangossa pientä "kisatylsistymistä" havaittavissa, ehkä edellisen päivän koiranäyttelyposeeraaminen vie vähän mehuja. Tai sitten ohjaajan pieni paine saada onnistunut suoritus... Nyt aletaan sitten uusien liikkeiden opettelu!

Kilpailikirja ja TK1-mitali

TK1 Mango mitalin ja kilpailukirjan kanssa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti